perjantai 23. lokakuuta 2009

Perjantaita

Jälleen ilta on mennyt tytön koneella katselemassa eri haasteita ja ihailemassa kortteja.
Harmittelen jälleen kerran, ettei minulla nyt ole sitä kameraa käytössä. Tänäänkin olisi ollut kaunis päivä kuvata ulkona kuuraisia pensaita auringonpaisteessa. Ja tietysti haluaisin laittaa kuvat korteistani tänne blogiin, vaikkei ne nyt niin kaksisia olekaan..
Siitäpä tulikin mieleeni, että serkkuni soitti ja oli puhetta, että hän ottaisi korttejani myyntiin joulumyyjäisiin Etelä-Suomeen. VAU!!! Nyt vain pitäisi alkaa tehdä niitä joulukortteja. Laskin nyt illalla, että minulla on kansiossa 42 kpl leikkaamattomia yksittäisiä 3D-kuvia ja lisäksi 39 kpl kokonaisia 3D-arkkeja, joissa 3-4 kuvaa kussakin. HUH HUH!!! Ja hermot ei meinaa riittää niiden leikkaamiseen.

Jos tätä blogia joku lukisi, voisin myydä vähintään 15 arkkia 3D-joulukuvia, joista 12-13 kpl Le Suhia, viime vuoden mallistoa, mm. sinistä lintua useampi arkki.. Ja koristepaperilehtiöitä, joista yksi avaamaton, ja kolmesta muusta otettu muutama paperi, värit ruskea, sininen, vihreä ja monivärinen, Tiimarin papereita, ja sitten kesäisiä vihreitä papereita myös vajaa lehtiö, merkkiä en muista. Myös kauniin pastellisia Laura Ashleyn (? en muista varmasti) papereita löytyy iso pino.
Sitten minulla olisi muitakin 3D-kuvia, sekä ylimääräisiä ääriviivatarroja, mutta ne ovat vielä vanhassa osoitteessa..
Laitan kaikesta tarkempaa tietoa, kun jaksan penkoa sen leima ja paperilaatikon oikein perinpohjin.

Myynnin sijasta voisin vaihtaa noita joulu 3D-kuvia ja -arkkeja esim. jouluisiin, helposti väritettäviin leimakuviin, joulu/kiehkura/teksti-leimasimiin, joulutaustapapereihin tai stanssattuihin 3D-kuviin, tarrahelmiin ja kukan keskustassa käytettäviin koristeisiin, taikka kauniisiin joulunauhoihin. ja joulukukkiin tai lumihiutaleisiin, korteissa käytettäviin.
Jään oikeastaan vaan odotuslinjalle. Jos joku näistä vaihdoista innostuu, niin tänne vain yhteyttä!
tarja_64 at hotmail.com, ja kaupat kyllä saadaan järjestymään. Kunhan saan noita ylimääräisiä pois haittaamasta, kun alkaa tuo näkö mennä huonommaksi, kuin tässä kortteilussa olisi vara,

5 kommenttia:

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani,tulin vastavierailulle:)Sinulla on todella kaunis sivupohja,oikein ihana.Kumpa tällaisia löytyisi myös vuodatuksen blogeihin.

TaijuS kirjoitti...

Kiitos Ansku kommentista ja vierailustasi, sekän tervetuloa toistekin!

Sirppis kirjoitti...

Utuisen kauniit sivut Sinulla! Iloa ja aurinkoa päivääsi!

SannaS kirjoitti...

Kiva kun piipahdit ja kiitos kauniista sanoistasi! =) Iloista viikonlopun jatkoa!

Marita kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani. On aina mukavan piristävää kun joku viitsii jättää kommentin vierailustaan ja etenkin kun asutaan vielä samassa kaupungissa :) Tervetuloa uudestaankin visiitille.