Pientähän tämä on, mutta toivottavasti näistä on jotakin iloa tasatonnin bonganneelle Anittalle!
Äh, nyt en omista tiedostoista saanutkaan taas kuvaa tänne tähän hätään, mutta kuva palkinnosta löytyy kyllä ainakin Anittan omasta blogista. Liitän oman kuvani tänne sitten myöhemmin ;
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. marraskuuta 2008
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Arvonta suoritettu
Elikkäs järjestämäni tonnin bongaus on ohi, ja siitä sankasta kolmen kävijän joukosta Anitta oli juuri se tasaluvun kävijä.
En vähään aikaan ole käynyt kirjoittelemassa blogiini, koska meillä on sairastettu sekä flunssaa, että itse olen potenut selkäsäryssä. Anittalle ilmoitin kuitenkin voitosta sp:tse, ja kirje on odottamassa postiin viemistä. Toivottavasti se huomenissa lopultakin pääsee matkaan.
Kuvan lähettämästäni pikku palkkiosta laittelen tänne sitten myöhemmin.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Arvonta
Pistän minäkin pystyyn arvonnan, kun on täyttymässä 1000 kävijän etappi. Teen tämän ihan uteliaisuuttani nähdäkseni käykö täällä kukaan muu, kuin minä itse ;/
Eli, jos vierailet täällä, niin jätä jokin viesti minulle pimeiden iltojen iloksi. Jos joku bongaa tuon täyden tonnin, palkitsen hänet pienellä lahjalla. Jos taas satun olemaan se itse, niin onnetar arpoo palkinnon saajan tähän viestiin vastauksensa jättäneiden "sankasta joukosta" :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)