perjantai 30. syyskuuta 2011

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Joulua taas

Tänään on tullut tehtyä vasta kaksi joulukorttia, kun Karin serkku tuli meille synttärikahville. On siis Karin syntymäpäivä, muttei mitään pyöreitä, vielä. Laittelin pöytää koreaksi; pizzaleipiä, kääretorttua ja omenapiirakkaa vaniljavaahdon kera, ja Anne sattui olemaan hiilihydraatittomalla ruokavaliolla just nyt... Vähän harmitti! Onneksi Tanja tulee vielä illasta käymään kahvilla, niin ei tarvi itse kaikkia herkkuja mättää...

tiistai 27. syyskuuta 2011

Uusimmat

Muutama uusi kortti. Viivi kävi tänään meillä katsomassa loput korttilaatikkoni läpi ja osti taas parikymmentä korttia. Kaksi tämänpäivän joulukorttia meni myös anopin mukaan kuvaamatta.




sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Uusi tunnustus Tiinalta

Sain uuden tunnustuksen taas Tiinalta - lämmin kiitos siitä!



Tunnustuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Sitten tunnustuksiin.

1. Kortteja olen tehnyt puolenkymmentä vuotta, ja nyt puolivuotta sitten ihan enemmälti (kuten blogissakävijät on tulleet huomaamaan..)
2. Korttien teon lisäksi olen innokas blogeissa liikkuja, ja nykyisin kommentoijakin
3. Olen uusi turkulainen, muutin tänne Kainuusta heinäkuun alussa
4. Minulla on viisi tytärtä ja kaksi enkelipoikaa
5. Rakastan suklaata ja salmiakkia
6. Liikun ihan liian vähän ulkona, ja se ikävä kyllä näkyy
7. Olen eläinrakas
8. Tulen poikavauvan mummuksi tammikuussa 2012 :D

Seuraaville haluan antaa tämän tunnustuksen:

Carola
Hempukka
Hilkka
Kaija
Aija
Maiju
Marika
Saron

Sekalaisia kortteja

Aurinkoista sunnuntaita! Tässä taas eilisillan ja tämän aamun tuotoksia.



lauantai 24. syyskuuta 2011

Lisää ruusukortteja...

Anoppi tilasi minulta pari viisikymppiskorttia ystävilleen ja tällaisia sain aikaiseksi.


Pullantuoksuista lauantaita

Pari korttia tässä leivonnan välissä. Toisessa FF-nalle ilmapalloineen, toisessa poikavauva.

Ruusuja

Vaihteeksi tuli tehtyä pari ruusukorttia. Karin sisko täyttää pian pyöreitä vuosia, niin tein pari korttia, joista sitten toinen matkaa juhlapäiväksi Tornioon. Vielä pitäisi tehdä toinen kortti Karin äidiltä, kun nämä kaksi ovat liian samanlaisia meiltä lähetettäväksi.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Tattyjä

Tein noista Tatyistä myös onnittelulortin, talviterveiset ja muutaman ystävänpäiväkortin, kun kuvat mielestäni sopi niihinkin. Kommentoikaa :)




torstai 22. syyskuuta 2011

Ihanaisia Tattyjä

Ohhoh, pääsi muutama muokkaamaton kuva livahtamaan tänne, mutten viitsi enää vaihtaa kuvia. Jospa noista selvän saa.







Näitä Tattyjä on nyt tullut tehtyä oikein urakalla. Tässä lisää Tattyjä joulukortteina.




Lisää Tatty Teddyjä





keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Bloginamu Maijalla

Maijalla on bloginsa 1-vuotisarvonta. Kannattaa käydä osallistumassa.

Tatty Teddy -joulukortteja

Presentosta ostamani Tatty Teddy -setit oli sitten niin ihania, että niistä piti heti alkaa tehdä kortteja, vaikka joulukortit onkin kaikki jo tehty. No, jospa ensivuodeksi..