Perjantai-ilta ja minä taas surffailemassa ;)
Viikon aikana on joitakin 3D-kortteja tullut värkättyä, mutta hyviä niistä ei tullut.
Mikähän lie, kun inspis puuttuu kokonaan ja korteista tulee tosiaan vähemmän loistavia. Oiskohan syy siinä, kun kaikki vermeet ei ole täällä paikanpäällä..?
Sama juttu on lasitöiden kans, ettei mikään tahdo onnistua, eikä työn tekeminen meinaa edistyä ollenkaan. Viimeisin työ on keskikokoinen enkeli tyttärelle ja tuikkukippo syksyn pimeisiin iltoihin. Teon alla olisi talvinen oksa. Malli näyttää niin yksinkertaiselta, mutta ei,ei meinaa onnistua. Pitää ensi viikolla ottaa käyttöön lasisaha, jos sitten onnistuis paremmin. Onnistuin halkaisemaan 3-4 palaa, joihin nyt täytyy laittaa uudet palat, joissa "raidat" tulee väkisin väärin. Se on taas sitä minun kriittisyyttäni, mutta ei voi mitään.
Mutta nyt hetki Salkkareiden parissa ja sitten jatkan surffailua suosikkiblogeissani, ja vähän muuallakin.
perjantaina 30. lokakuuta 2009
sunnuntaina 25. lokakuuta 2009
Yksinäinen viikko edessä
Viikko taas takana, ja viikonloppu. Sen olen viettänyt kiertelemässä ja katselemassa blogeissanne, ja kaikkea ihanaa onkin löytynyt!
Nyt lähden viemään tyttöä ja läppäriä junalle, joten viikkoon en tässä majailekaan. Mutta perjantai-iltana sitten taas :)

perjantaina 23. lokakuuta 2009
Perjantaita
Jälleen ilta on mennyt tytön koneella katselemassa eri haasteita ja ihailemassa kortteja.
Harmittelen jälleen kerran, ettei minulla nyt ole sitä kameraa käytössä. Tänäänkin olisi ollut kaunis päivä kuvata ulkona kuuraisia pensaita auringonpaisteessa. Ja tietysti haluaisin laittaa kuvat korteistani tänne blogiin, vaikkei ne nyt niin kaksisia olekaan..
Siitäpä tulikin mieleeni, että serkkuni soitti ja oli puhetta, että hän ottaisi korttejani myyntiin joulumyyjäisiin Etelä-Suomeen. VAU!!! Nyt vain pitäisi alkaa tehdä niitä joulukortteja. Laskin nyt illalla, että minulla on kansiossa 42 kpl leikkaamattomia yksittäisiä 3D-kuvia ja lisäksi 39 kpl kokonaisia 3D-arkkeja, joissa 3-4 kuvaa kussakin. HUH HUH!!! Ja hermot ei meinaa riittää niiden leikkaamiseen.
Jos tätä blogia joku lukisi, voisin myydä vähintään 15 arkkia 3D-joulukuvia, joista 12-13 kpl Le Suhia, viime vuoden mallistoa, mm. sinistä lintua useampi arkki.. Ja koristepaperilehtiöitä, joista yksi avaamaton, ja kolmesta muusta otettu muutama paperi, värit ruskea, sininen, vihreä ja monivärinen, Tiimarin papereita, ja sitten kesäisiä vihreitä papereita myös vajaa lehtiö, merkkiä en muista. Myös kauniin pastellisia Laura Ashleyn (? en muista varmasti) papereita löytyy iso pino.
Sitten minulla olisi muitakin 3D-kuvia, sekä ylimääräisiä ääriviivatarroja, mutta ne ovat vielä vanhassa osoitteessa..
Laitan kaikesta tarkempaa tietoa, kun jaksan penkoa sen leima ja paperilaatikon oikein perinpohjin.
Myynnin sijasta voisin vaihtaa noita joulu 3D-kuvia ja -arkkeja esim. jouluisiin, helposti väritettäviin leimakuviin, joulu/kiehkura/teksti-leimasimiin, joulutaustapapereihin tai stanssattuihin 3D-kuviin, tarrahelmiin ja kukan keskustassa käytettäviin koristeisiin, taikka kauniisiin joulunauhoihin. ja joulukukkiin tai lumihiutaleisiin, korteissa käytettäviin.
Jään oikeastaan vaan odotuslinjalle. Jos joku näistä vaihdoista innostuu, niin tänne vain yhteyttä!
tarja_64 at hotmail.com, ja kaupat kyllä saadaan järjestymään. Kunhan saan noita ylimääräisiä pois haittaamasta, kun alkaa tuo näkö mennä huonommaksi, kuin tässä kortteilussa olisi vara,

perjantaina 16. lokakuuta 2009
Perjantai-iltaa
Täällä vietän perjantai-iltaani tytön koneella jälleen. Olen viikon aikana käynyt toisten blogeissa ihailemassa kaikkia ihanuuksia, joita siellä on.
Itsellä on sellainen väsymys, ettei edes korttien teko innosta, edelliskertaisen epäonnistuneen vesiväri-yrityksen jälkeen. Omat rakkaat värini ovat vielä entisessä asunnossa, niin kuin monet muutkin askaretelutarvikkeeni, joten siksikään ei innosta, yhtään mikään.
Olisi muuten ihanaa, jos käyt täällä blogissani, niin jättäisit viestin käynnistäsi. Se piristäisi päiviäni ihan kummasti.
Nyt jatkan surffailua hetken ennen nukkumaan menoa.

lauantaina 3. lokakuuta 2009
Täällä taas,pitkästä aikaa
Kauan on aikaa kulunut ja paljon on tapahtunut tällä välin. Perhe hajosi, eli isäntä ei ottanutkaan minua enää sairaalasta kotiin, vaan otti eron ja jouduin hankkimaan oman kodin, jota nyt asusgtelen keskimmäisen tyttären kanssa.
Sairaalasta pääsin pois juhannuksen aikoihin, ja virallisesti minut kotiutettiin heinäkuun 18. Omaan kotiin muutettiin 3.7.
Mutta ei siitä tämän enempää.
Tyttö laittoi läppiksen ja mokkulan nyt perjantaina ja niin minäkin pääsen viikonloppuisin taas tänne "ihmisten ilmoille", kun tyttö tulee opiskelupaikkakunnaltaan kotiin. Kameraa ei tällähetkellä ole, joten kuvia en pääse korteistani vielä tänne laittamaan.
Palailen taas myöhemmin, nyt lähden ihastelemaan teidän muiden töitä ja kuulostelemaan kuulumisianne.

keskiviikkona 8. huhtikuuta 2009
Edelleen vaan sairaalassa
Mieli on maassa, mutta parempaan päin kai tässä pitäisi olla menossa. Nukkunut olen varmaan parin kuukauden rästit, ja silti välillä väsyttää ihan kamalasti, että saaattaa parikin päivää mennä ihan nukkuessa, öiden lisäksi.
Ilmat on olleet ihania. Nytkin kävin lenkillä-suklaata ostamassa ;) Eikö se suklaa just ole se joka nostaa mielialaa..? Onhan?!
Pääsiäisenä vietän pitkän loman kotona lasten ja ukkokullan kanssa. Toivotaan vain, että huomenna uusimman lääkkeen nosto ei sitten kotona tuota ongelmia. Nyt vain odotan huomista kotiin pääsyä ja sen jälkeen saankin olla kotona kuulema mahdollisimman paljon, viikollakin päiviä ja öitä. Ihanaa!! Edelleen tulrn varmaan pitkäänkin pysymään sairaalan kirjoissa, kun tuo lääkkeannosten nosto vie aikaa. Toista lääkettä nostetaan joka toineen viikko, toista vain joka kolmas, ja sen lääkeallergiani takia niin pieninä annoksina, että hoitovasteen saamiseen kuluu todellakin aikaa.
Mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa tästä... Toivottavasti!!!
Ja kiitos kommenteista, kirjoitelkaa toki enemmänkin, vaikka itse jaksan niin harvoin tässä netin ääressä käydäkään. Mutta onpahan sitten ainakin lukemista, mun näytön ääreen sitten istahtaa.
Oikein iloista pääsiäistä kaikille!!

torstaina 19. maaliskuuta 2009
Edelleen täällä osastolla... :(
Sairaalassa edelleen ja seuraava hoitoneuvotelu on vasta 2.4. Uusia lääkkeitä on aloitettu, vanha poistettu ja muiden annostuksia muutettu, niin täällä vierähtää varman useampikin hetki... Onneksi pääsen täältä kotilomille milloin vain jaksan (tapella tapella isojen tyttöjen kans...).
Onneksi vähintään kerran viikossa on tunnin verran askartelua halukkaille, ja sellainenhan tietenkin olen ollut... Aloitettuna on pääsiäisliina - ompelu vain on ehtävä sitten joskus kotona), ja tekeillä on neulahuovutusmuna, pääsiäiseksi tietenkin.
Jatkossa minulla on mahdollisuus päästä takaisin sinne Ryhmätalolle ainakin silloin tällöin, mutta ärsyttää jo etukäteen kulkeminen, kun paikka on aivan täysin toisella puolen kaupunkia, eli varmaan 10 km:n päässä (ehkä ihan vähän liioiteltune, muttei ainakaan paljon..). Täytyy varmaan turvautua bussiin (jos osaan, aina kun omalla autolla olen tottunut kulkemaan. Eikä täältä mokomasta mene edes suoraa bussilinjaa sinne, vaan on vaihdettava autoakin välillä kumpaankin suuntaan kulkiessa).
Tällaista tällä kertaa, ja ihanan keväisiä terkkuja kaikille täällä kävijöille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)