tiistai 25. maaliskuuta 2008

Pääsiäinenkin jo ohi

Pitäisi olla kalenterin mukaan kevät, vaan meilläpä tavoitellaan tämän talven pakkasennätyksiä (oli tuossa illalla -15 astetta...) ja luntakin tänne on alkanut siunaantua ihan kiitettävästi viimeaikoina... No, jospa juhannuksen ja keskimmäisen tyttären konfirmaation aikaan sitten olisi jo edes vähän lämpimämpää ja ainakin vähälumisempaa...

Tänään miehen ja lastemme norjalaista ja puolalaista suonissa virtaavaa verta oli piristämässä myös toiseksi vanhimman tyttären poikaystävän ensivierailu; poika on brassi jalkapalloilija, ihan noin ammatikseen.

Suru-uutisiakin saimme aamutuimaan. Apen siskon mies oli menehtynyt vakavaan sairauteen tänä aamuna.
Niin että tapahtumarikas on tämä pääsiäinen taas ollut.

Mutta ennen kuin unohdan, niin kirjoitan tänne ylös toiseksi nuorimmaisen pari koomista juttua tältä pääsiäisen ajalta.
Tyttö 10v, kuori huomiseksi valmiiksi omenan evääksi kouluun, kun on pitkä 7 tunnin päivä, Hän laittoi sen käsin repäistyyn tuorekelmuun, johon oli jäänyt repäistessä hyvänlaisen pitkä "häntä". Tyttö pyöritteli sitä hännänliehaketta käsissään ja omenankin ympäri, ja totesi, että onpas tähän jäänyt hyvän pitkä napanöyhtä (napanuora).
Sama tytär oli edellisenä päivänä isänsä ja pikkusiskonsa kanssa viemässä vanhoja lehtiä lehtikeräykseen. Laatikossa oli ollut kumisesta ehkäisyvälineestä puhallettu pitkähkö "ilmapallo", jonka tyttö oli haltioituneena kaivanut käsiinsä, ja hihkaissut isälleen "Katso millainen ilmapallotuttipullo" ;)
Että tällaisia kommelluksia tällä erää, kun nyt näkyy tämä kuvapimento vain kestävän ja kestävän.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joko vaihdat leimasin kuvia kyselit silloin joskus mutta taisit unohtaa.