tiistai 5. elokuuta 2008

Shoppailin taas

Kävin taas kaupungissa ostelemassa koululaisille niiltä vielä puuttuvia tarvikkeita, ja tulihan siinä sivussa ostettua jotain itsellekin ;)

Käväsin Suomalaisessa pikapikaa ostamassa kahdelle nuorimmaiselle isommat puuvärisarjat kummallekkin. Ne sattui olemaan tarjouksessa, vain 2€/24 väriä. Sitten ostin vanhimmalle taas luonnoskirjan piirtelyä varten. Ostin nyt ihan vaan A4-kokoisen lehtiön kunnon kovilla kansilla, että voi kuletella sitä mukana, kun ens viikolla alkaa taas se Kajaani-Siilinjärvi välin kulkeminen.

Do diid, ja nyt on sitten hankittu ensimmäinen setti Pro Markereitakin. Setin numero on 3, eli sellaisia vaaleita pastellisävyjä. Otin yhden paketin ihan kokeeksi, kun näkyi vielä olevan tarjoushinnalla 12€ (norm. 16,90). Katsastin kyllä ensin Maijun mainitsemat Derwent Inktensit, kun niitä näkyi olevan sellainen 72 kynän sarja. Hinta vain oli ruhtinaalliset 69€, niin tyydyin tuohon Markeri pakettiin, näin ensi alkuun...
Derwentin watercoloreistahan minä olen haaveillut, mutta senkin 45 €:n hintaa olen pitänyt aika korkeana. Tarkemmin ajateltuna se ei nyt niin mahdoton olisi, mutta kun nälkä kasvaa syödessä, ja nyt sitten haaveilen noista Inktenseistä...

Tiimareissakin tuli käytyä,ihan vain noin tyttöjen tarvikkeiden perässä... ;)
Niin Kajaanissahan on nyt, tavallisen Tiimarin nyt kesän aikana muutettua uusiin tiloihin, vanhasta Tiimarista tehty sellainen poistomyymälä. Kuuluu olevan vain kaksi sellaista Tiimarin ale-liikettä koko Suomessa, toinen täällä Kajaanissa ja toinen jossain kehä kolmosen sisäpuolella.

Poistomyymälästä lähti mukaan aika kasa tavaraa alle kahdenkympin. Ostin kuopukselle kaksi koottavaa isoa, kannellista säilytyslaatikkoa tuonne sängyn alle, ja koulureppuun muovikansion papereita varten.
Sitten sellainen askarreltava kahden valon sarja, johon tulee kuultopaperi-varjostimet. Ajattelin ostaa sen valmiiksi tuonne "lahjalaatikkoon", josta pienempien kavereiden synttäreille saa hätävara-lahjan... Jääkaapin oveen ostin neljän metallisen magneetin sarjan.
Askartelutarvikkeista mukaan lähti kaksi pakettia kuultopapereita, pakkaus koristemuotoon leikattuja korttipohjia ja neljä pakkausta, joissa on nauhoja, nappeja yms kortteihin. Hmm, olikohan vielä muuta...

Tiimarista kävin ostamassa ekaluokkalaisellemme muovitabletin kouluun ruokailualustaksi, isommille koululaisille korjauskynän, kumeja, vihkoja ja kumilenkkikansioita koulupapereille. Vieläkin jäi ostettavaa ainakin lukionsa aloittavalle, mutta käyköön huomenna itse koulun jälkeen, että saa tarvittavat ja mieleiset jutut.

Noita askartelujuttuja kun saisi vielä kuvattua, ja laitettua tännekin, ettei ihan ykstoikkoseksi kirjoittelemiseksi menisi...

Ei kommentteja: