sunnuntai 24. elokuuta 2008

Viikonlopun kuulmisia

Kolme viikkoa sairastusputkea takana, mutta nyt alkaa tuntua paremmalta. Tänään pääsin eka kertaa jopa huutamaan tytöille... Hiljaisuutta kesti sen 3vk, kun ääntä vaan ei lähtenyt, kähinää vain. Ja perhe oli mielissään ;)

Varovaisen siivoilun välillä, eihän sitä toki heti voi rasittaa itseään liikaa rehkimällä..., värittelin kolme arkkia aiemmin saamiani leimakuvia, ja nyt illalla sain niistä kolme korttiakin tehtyä valmiiksi. Valmistui jopa ihka ensimmäinen Jehkottaren haastekorttimallilla tehty kortti. Jospa sen vaikka huomenissa sais tänne esille kuvattua.
Käytin niissä korteissa keskimmäiseltä tyttäreltä jokin aika sitten hänen minulle piristykseksi ostamiaan nauhoja. Nauhat on ihania, ja niissä on liimakin valmiina, kätevää!

Käytiin perjantaina isännän kanssa kaupungissa viemässä vanhin tytär junalle. Janita oli Kuopion Idols-karsinnoissa luokkakavereidensa tukijoukkona. Ikävä kyllä Kakku karsiutui, ja Jenna jänisti, vaikka me kuinka pidettiin tytöille peukkuja.
Lähdin kaupunkiin mukaan, että käyn viimein ostamassa Mariannan kiitoskortteihin puuttuvat helmiäiskartongit. No ne ostin, mutta mukaan tarttui kyllä yksi talvinen pakkaus, jossa oli niin houkuttelevia turkooseja lumihiutaleita kortteihin koristukseksi, että sehän oli ihan pakko ostaa. Ja väristystä varten piti ostaa kaksi parempaa vesiväripensseliä, kun ei täältä sitä vesisäiliöpensseliä saa ostettua.

Koetan huomenna saada kuvia ostoksista ja korteista tänne.

Ei kommentteja: