torstai 26. helmikuuta 2009

SAIRASTELUA EDELLEEN

Edelleen vaan sairaalassa ollaan. Muu porukka on kuitenkin toipunut on niin, että ovat kouluun ja kurssille päässeet-onneksi!

Minulla oli hoitoneuvottelu eilen, ja olivat sitä mieltä, että edelleen olen liian uupunut hoitamaan isoa katrasta ja sitä huushollia, kun isäntäkin on siellä kurssilla. HUH toivotavasti ne nyt eivät koko jäljellä olevaa kurssiaikaa, reilua kuukautta, minua aio täällä pitää!!
Onneksi minulla on täysin vapaa kulku, joten lenkillä olen käynyt ja nauttinut alkavasta keväästä. Ja eilen sain myös lauantaista sakka aloittaa päivälomat kotona, eli vain yöt käyn täällä osastolla. Tämä sopimus on voimassa nyt lauantaista viikon eteenpäin, eli ainakin sen ajan olen kai virallisesti sairaalassa.
Varsinainen show sinänsä sekin noine kulkuineen, mutta silti 120Xparempi, kuin jatkuva sairaalassa olo.

Että sellaista lyhyesti tällä kertaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haluan toivottaa kaikesta sydämestäni Sinulle voimia elossa eteenpäin!

AN kirjoitti...

No voi kun surullisia uutisia,mutta voimia sinulle ja toivu ihan rauhassa!! Kaikki me joskus uuvutaan!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jo tunnut olevan paremmassa kunnossa, pidä itestäsi huolta äläkä hätäile liian aikaisin kotiin. Jaksamista toivottelen.

Anonyymi kirjoitti...

No hupsista kukkuu, LEPÄÄ NYT AJATTELEMATTA TEKEMÄTTÖMIÄ! Kyllä se perhe pärjää, luoja luoduistaan huolen pitää. Kipu-vaivat mukana kulkee, mieli vain pitää saada pirteäksi. Senhän sinä saat, tässä valoa kohti mennessä. Tsemppiä sinulle!