maanantai 1. elokuuta 2011

Eletään elokuussa jo

Niin se on kohta kesä mennyt, vaikkei sitä usko, kun ulos katsoo. Tänään on ollut tosi kaunis ilma, hiukan vain edellispäiviä viileämpää.

Tänään(kin) on tullut kortteja tehtyä, kaikkiaan yhdeksän ystävänpäiväkorttia sain valmiiksi.
Joulukortit alkaa olla tehtyinä. Sitten kun kirjoittaa ne, niin tietää onko vielä muutama tehtävä, mutta seitsemisenkymmentä korttia on tuolla viittä vaille valmiina odottamassa. Tänä vuonna tein leimaten kortit, kun viime vuonna tein kaikille 3D-kortit. Muutamassa on käytetty cd-levyäkin taustalla.
Ensi vuonna ajattelin tehdä kullalla tai hopealla embossatut kortit, kun tilasin sellaisen käpyleimasimen, mitä ei tarvitse värittää. Embossaan ne, samoin joulun toivotukset, ja avot, eipä tarvi pähkäillä sitten ensi vuoden korttien tekniikan miettimisessä sen kauempaa.

Lasten piti tulla vielä ennen koulujen alkua parikai viikoksi tänne, mutta Jonilla oli aina jokin meno sovittu seuraavalle viikonlopulle, kun tyttöjen piti tulla tänne, niinpä tulo siirtyi seuraavaan viikkoon, näin kävi monta kertaa. Nyt tytöt ovat isänsä kanssa Vihdissä käymässä ja käyvät samalla Linnanmäellä.
Koska Kajaanissa koulut alkaa jo 11. päivä, ei tytöt ehdi tulemaan enää tänne. Nyyh :(

5 kommenttia:

Taru Jehkonen kirjoitti...

Kiitos kauniista kommentistasi blogissasi. Laitan nyt blogisi minun blogilistaan, että muistan tulla piipahtamaan - odotan sinun kamaren saantia innolla :D

Kirsi kirjoitti...

Olipas kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Voimia loppukesään ja toivottavasti näet tyttöjä pian. Toivottavasti sinulla suttautuu ne kamera asiat niin päästään näkemään nuo todella kiinnostavilta kuullostavat ystävänpv. kortit ja vaikka mitä muutta siellä onkaa joista et vielä ole kertonut :) Lämmöllä t. Kiti

TaijuS kirjoitti...

Kiitti Jehko ja Kiti! On niin ihana lukea kommentteja silloin harvoin, kun niitä tulee.
Kamera on tosiaan ollut tilauksessa jo kaksi viikkoa ja eilen soitin, eikä niitä ole nyt varastossa, joten ei tietoakaan milloin kameran saan. Mut heti alan kortteja kuvailemaan, kun sen kameran sitten joskus saan.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Mulla on korttivärkit niin vähissä että pitäis vähän shoppailla ennen kuin pääsee kunnolla kortti-inspikseen. Mukavaa viikonloppua :)

TaijuS kirjoitti...

Hannele: kiva kun kävit kommentoimassa! Mulla kans on tarvikkeet vähissä, tilaus tulee kun saan maksettua sen. Rahat on vähissä, niinpä en päässtkään Presentoon shoppailemaan...