perjantai 16. tammikuuta 2009

Väritystä Inktenseillä

Nyt on ensimmäiset kokeilut Inktenseillä takana, ja eihän niillä äkikseltään kunnon jälkeä saa. Olin jo ihan epätoivoinen, kun väritys ei onnistunutkaan niin, kuin olisin halunnut. Mutta en aio antaa periksi, nyt kun Miijjalta löysin tosi hyvät ohjeet! Muistin, että olin ne jonkun blogissa nähnyt ja googlettamalla ne sitten löysinkin.
Osaksi laitoin huonon tuloksen erittäin huonolaatuisen pensselinkin syyksi. Onneksi Janitalla on kunnon pensseleitä, niin lainaan vastaisuudessa sieltä, etten huonon pensselin takia pilaa kovin montaa väritystä..

Vesiväreistä ja vesivärikynistä tykkään, niin eiköhän tuo harjoittelulla ja harjoittelulla ja harjoittelulla ala lopulta sujua noillakin. Mietin varmaan toista vuotta vesivärikynien ostoa, sitten luin (varmaan Maijun blogissa) Inktenseistä, ja aloin miettiä niitä. Pitkään mietin kummat valitsen, mutta päädyin sitten noihin "värikylläisempiin", kun niitä tavallisia vesivärikyniä mulla on ennestään 12 kpl pakkaus ja aika hyvät tavalliset vesiväritkin.

Onhan mulla se yksi paketti ProMarkereitakin, mutta niistä en kyllä tykännyt ollenkaan. Tosin kerran niitä vain olen testannutkaan.. Luulen kyllä, että niitäkin saattaa Miijjan ohjeen mukaan tulla käytettyä kuvan pohjustuksia värittäessä. Olin kyllä ajatellut myydä ne pois tuosta pyörimästä, mutta ehkä en sentään vielä, vaan kokeilen vielä ainakin kerran uudelleen ;)

Tässä pari kuvaa, joista tuon punaisen Magnoliatytön olin jo väritellyt osittain. Väritin sen nyt loppuun ja laitoin siipeen sitä uutta koholakkaa (vaikkei se kuvassa näy). Tuon siilikortin pikkukukat, sekä päivänkakkaran keskustaan olen laittanut koholakkaa. Ikävä, ettei se kuvissa näy, kun livenä se on niin kivan näköistä. Tuohon Siilikorttiin tulee vielä jokin toivotus.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivat värit olet valinnut. Väritys on myös kiinni paperistakin. Kannattaa testaamalla valita itselle se sopivin paperi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä - menen Miijjan blogiin etsimään ohjetta. Itsellä on vesivärikynät jäämässä käytöttä, kun en saa kunnon jälkeä niillä tulemaan.
Kauniita kortteja olet saanut aikaiseksi!

TaijuS kirjoitti...

Olen huomannut, että eri paperit on erilaisia värittää. Itsellä ei mitään huippupapereita ole, mutta näissä toisilta saaduissa leimakuvissa olen myös huomannut eroja väritettävyydessä.

Yuota värittämistä tosiaan kannattaa harjoitella, mutta joskus vaan on niin, ettei joku tyyli yksinkertaisesti sovi itselle.

Tämä siilikuva oli kiva värittää, varsinkin kun muistaa värien antaa kuivahtaa välillä, etteivät ne sekoitu toisiinsa...
Tässä kortissa sattui niin kivasti, että väritin kuvan ja sitten sattumalta uusista korttipohjista löytyi täsmälleen saman sävyinen. Ja tuo sävy-savyyn piparireunapaperi löytyi vielä kuin tilauksesta Heliltä saamastani blogipalkinnon aarteista.
Ainoa vihreä, joka sävyltään poikkeaa kortin vihreästä, on nuo helmet... Mutta kaiken kaikkiaan olen tähän korttiin aika tyytyväinen, kun vielä keksin miten sen tekstin tuohon laitan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kortteja olet tehnyt!
Inktenset ovat mielestäni parhaat värit =)
Itse levitän öljyllä värit ja se on mun juttu =)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kortteja ja hyvinhän tuo väritys näyttää sujuban:)
Ostin otsekin juuri tuota koholakkaa ja tykkään, mutta kuvissa sitä ei kyllä saa näkyviin.
Ekaa kertaa vierailen blogissasi, kivan paikan olet tänne tehnyt:D Ja kiitos kun vierailit minun blogissani!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, anteeksi noin monta kirjoitusvirhettä, parempi mennä nukkumaan:) Hyvää yötä! (ihme, että sain noilla taidoilla tuon sanavahvistuksen oikein) ;)

krista kirjoitti...

Kivoja kortteja ja hyvinhän tuo väritys sujuu. Papereissa on tosiaan eroja. Itsekin tykkään inktenseistä :)

Kahvinpapu kirjoitti...

Kauniita kortteja molemmat ja kauniisti myös väritetty:)
Ihanan kesäisiä:)

TaijuS kirjoitti...

Kiitti kaikille!
Pitää harjoitella vain kovasti, ja voisi kokeilla tuota öljyjuttuakin. Mahtaisikohan tuolta vanhoista öljymaalausjutuista löytyä oikeaa öljyä... Harjoitushan tekee mestarin, toisottavasti tumpelostakin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea ihanaa on tälläkin .
Ei riitä ilta tutkimus matkalle.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat kortit olet tehnyt.
Tuo Magnolia ihan ehdoton suosikkini suloisuudellaan ja värityksellään.
En muuten löytänyt niitä sinun pyramidikuviasi. Laittaisitko minulle linkin ? KIITOS!

TaijuS kirjoitti...

Tästä pitäii näkyä yksi niistä pyramidikorteista. Koetan etsiä kuvat niistä muistakin.
http://s72.photobucket.com/albums/i183/Taijus/Kortit/2006-2007/2007-2008/th_npsyksiyms005.jpg

TaijuS kirjoitti...

Haa, nekin löytyivät ja ovat täällä:
http://s72.photobucket.com/albums/i183/Taijus/Kortit/Kokeiluja/

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Pipahdit blogissani ja tulin vastavierailulle. Minäkin hankin inktenset, mutta värittely ei täysin luonnistu vielä. Harmittaa, kun en ostanut kerralla isompaa setti, mulla on onneton 12 kynän setti. Mutta tarjouksia odotellessa. Suomalaisessa kirjakaupassa oli Derwentin watercolorit muten tarjouksessa, jos vesivärimäisemmät kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tuo Mangoliakortti. Toki tuo siilikorttikin on ihana. Pidän itse noista mangoliakuvista. Olen myös ostanut inktensekynät. Käytän vesisäiliösivellintä ja taidon olen opetellut siskoni Maijun kautta. Korttigalleriassa on varmaan niitä vinkkejä värittämisestä, papereista sekä muista tekniikoista. Viimeksi olin Maijun kurssilla, jossa opeteltiin värittämään Pro Markereilla ja pellavaöljyteknikkalla. Siinä ohessa käytettiin noita inktensekyniä tai akvarellikyniä. Leimasinmusteella ja paperilla oli kyllä väliä.
Tuo kuvasi näyttää ainakin hyvältä. :)
Itse myös harjoittelen vasta ja kaikista tekniikoista en tosiaan ymmärrä. Kannattaa selailla hieman harjaantuneiden askartelijoiden sivustoja. :) Kannattaa kyllä hankki se vesisäiliösivellin (keltainen). :)

TaijuS kirjoitti...

Kiitti kommenteistanne ja vinkeistänne!
Kyllä minun varmaan on se säiliöpensseli vaan tilattava jostakin. Meillä on nuo pensselitkin ihan onnettomia peruspensseleitä, joilla on tusi huono värittää, kun niistä irtoaa haituvia koko ajan. Vanhimman tyttären maalauksia varten on tullut hankittua muutama parempikin pensseli, mutta ne nyt taitavat olla hänellä opiskelupaikkakunnallaan.
Pensselin laadulla on todella paljon merkitystä, kun maalailee pikkutarkkoja kohtia...

Anonyymi kirjoitti...

Inktenset on aivan ihanat värit... Tuon ylemmän tytön väritys on ihana ja värisävytkin mun mieleeni :)))

TaijuS kirjoitti...

Kiitti kovasti kaikille kommenteista ja erityisesti kehuista, jotka lämmittää masentuneen mieltä kovasti!

binkkityttö kirjoitti...

Tässä sitä kesäisyyttä vasta on.